tiistaina, tammikuuta 24, 2017

Kuvaterveiset Formexista

Pari viime viikkoa on mennyt messuilla temmeltäessä ja ammattitaitoa päivittäessä.
Ensin oli vuorossa mainos- ja liikelahja-alan messut Dusseldorfissa ja niistä löytyy kuvia Facebookissa ja Instagramin puolella, sekä Pikkutalon että Ideatalon.

Viime viikolla piipahdettiin sitten Formexissa, onnistuneella inspiraatioretkellä ja tutustumassa muutamaan toimittajaan joita voin käyttää myös Ideatalon toimittajina.
Yleensä näissä sisustusalan tukkureissa on sellainen hankaluus että tilaukset pitää tehdä ennakkoina ja minähän en voi tietää ennakkoon millaisia kampanjoita ja liikelahjoja asiakkaani haluavat. 

Josta aasinsiltana...

Syvä kumarrus kaikille sisustusalan kauppiaille jotka kulkevat messuilla päivästä toiseen, innostuvat asiastaan vuodesta toiseen  ja pystyvät poimimaan meille ne todelliset helmet.
Itse en nähnyt enää metsää puilta tai puita metsältä kolmannen käytävän jälkeen.
Motivaattorina tarkkaavaisuuteen toki oli helmikuussa häämöttävä Turun Rakenna & sisusta- messujen blogikoti jota olen mukana kokoamassa. Muita tekijöitä ovat Åblogeista tutut Kotilaituri, Oblik ja Villa Puomi.
Mutta siitä projektista lisää vielä myöhemmin, nyt messuille!
__________________________________

VIHREÄÄ!
Sylintäydeltä vihreää!

Ai että kun nauratti jälkeenpäin kuvia katsellessa. Tämä viherpeukku on sukeltanut kameransa kanssa ruukkuun, pistänyt päänsä puskaan ja nautiskellut kevätajatuksilla.
Näyttää vahvasti siltä että sisustuksessa on vihreän lisäksi pinnalla myös viherkasvit.
Sopii mulle!


Olin ihmeen rauhallinen henkilöksi joka rakastaa sisustustyynyjä!


 Mun piti kyllä kuvata tuo taustalla oleva lamppu mutta näköjään kamera tarkentaa automaattisesti kasveihin :)))

Rottinkia oli paljon, kivaa ja kevyttä.



Jaa että olinks mä melkein tuolla ruukussa sisällä kameroineni?!?!?!
Ihanat kielot, helmililjat, ruukku! Pitääkin suunnistaa kaupoille...


Oli sitä vihreää muutenkin kovasti esillä. Huonekaluissa, seinissä, kankaissa, matoissa...







Ikiaikainen suosikkini, sininen, pilkisti esiin vihreän joukosta. Selkeästi uudenlaisena, raikkaana versiona. Pitänee päivittää ainakin makuuhuoneeseen tekstiileinä...






THE LAMPPU!


Mustavalkoinen oli lähes kokonaan kadoksissa, pehmeän utuisia luonnonsävyjä sen sijaan osui minullakin kameran linssiin. 
Kultaa ja kuparia riitti, eikä ihme. Tavattoman kauniita pareja juuri siniseen, vihreään ja ruskean eri sävyihin.




Nänä telineet oli niin cool!!!!



Arvatkaa huolisinko tuon ammeen...?


Ja hei, päivän päätteeksi kunnon sokerihumalat ja karkkiähkyt.
En tiennyt että maailmassa on niin  paljon designlakritseja ja designsuklaita?!?!?!
Maistoin tietenkin jokaikistä ja olo oli sen mukainen...


Yhteenveto mun silmin:
Paljon kuvia eikä yhtään asiaa mutta jotain jäi mieleen.
Tunnelmalliset osastot,  kodikkaammat sävymaailmat, voimakkaammat värit,
erilaisia tyylejä ja extrapeukku niistä viherkasveista.

Jostain luin että nyt on trendikästä olla seuraamatta trendejä.

MEILLÄ OLLAAN SIIS KERRANKIN TRENDIKKÄITÄ :)

Tästä on hyvä liukastella kohti vihreää kevättä ja aloittaa pikkuhiljaa sen messuosaston suunnitteleminen tosissaan. Joko arvaatte millä värillä mennään...?

Nauttikaa sydäntalvesta!
Sanna







SHARE:

12 kommenttia

  1. Jes, miten hienoja kuvia!
    Niin täälläkin sisustetaan ihan trendittömästi - vain kaikkea ihanaa valitaan ihan omasta päästä ;)
    Paljon hauskoja suunnittelu-/ toteutushetkiä messuosaston suunnitteluun toivottaen, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos C, tunnelma tiivistyy kun messut lähestyy :)

      Poista
  2. Upeat kuvat, kiitos näistä. Niin kauniita esineitä ja niin kauniita värejä. Mukavia messuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anneli, oli kyllä minun silmiini ihan mahtavat messut!

      Poista
  3. Rankan työpäivän ja illan jälkeen tällainen postaus olikin oikein toivottu. Ihanan paljon kuvia. Jotenkin veikkaisin tuota vihreää messuosastollekin :)
    Minulla on joku uusi rakkaus sammaleen vihreään, varsinaista vihreää kautta minulla ei olekaan vielä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäks Outi, tuossa vihreässä on kyllä jotain extravoimaa...

      Poista
  4. Kyllä tuo vihreä oikein vyöryy päälle! Ihanaa :) Kauniita kuvakulmia ja tunnelmia, näillä energiaa viikkoon ja osaston suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiohoi Kati, kohta kääritään hihat...

      Poista
  5. pipsa-muori1/25/2017

    Hieno kuvapläjäys:D Lienee tullut jo aiemmin mainittua fiksaationi vihreän eri sävyihin joten nyt tunnen olevani ihan trendikäs..sen suhteen<; Just eilen perkasin lehtikasoja ja kuinka ollakaan,eräs Tuomen Sanna ja Esa Turusta esittelivät Koti ja Keittiö-lehdessä kotiaan ja puutarhaansa..oli kyllä kiva katsella ja lukea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistankin että oot maininnut :) Ny ollaan aallon harjalla! Voi elämä, tuntuu että siitä on ikuisuus ja samalla ei yhtään aikaa. Mihin nämä vuodet menee? Pistäisin muutaman mukavimmista taskuun ja eläisin uudelleen jos voisin...

      Poista
  6. Anonyymi1/27/2017

    Mahtavia kuvia :) Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, mahtavat oli messutkin :)

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig