tiistaina, joulukuuta 29, 2015

Kaunis päivä, kauniit lahjat

Lahjojen ostaminen on mielestäni aina ollut tavattoman vaikea laji.
Asiaan ei yhtään vaikuta budjetin pienuus tai suuruus silloin kun haluaa aidosti ilahduttaa ja antaa henkilökohtaisia ja loppuun asti mietittyjä lahjoja. 

Pukki oli selvästi kuunnellut löpinöitäni ennen joulua koska kaikki lahjat joita sain, 
olivat toden totta harkittuja ja mieluisia.

Niin mieluisia että kaappasin muutaman kainalooni ja painelin kirpeän talvipäivän kunniaksi kasvihuoneeseen kuvaamaan niitä.
Ihan vain omaksi ilokseni :)

Ilahduin ihan valtavan paljon siitä miten Pilkkikaveri muisti minun ihailleen tätä käsintaottua kenialaista alumiinikulhoa jo viime vuoden puolella. 
Ja varsinkin siitä että mukana oli kolme ihanaa granaattiomenaa.
Tavattoman kaunista!



Pukki oli tainnut lukea blogiani koska saimme molemmat tyttären kanssa
Balmuirin Helsinki-huivit.
Tämä harmaa meleerattu on ihana!!!!! 


Kaukomaiden tuliaisina joulupaketista kuoriutui 
mm. ihana tuoksukynttilä ja piparminttusaippua.
Niin kauniita!

Ja tietenkin Pilkkikaveri osti puutarhurille pari pinkkaa narua :)


AUTS! Puutarhahullu sukulainen Ruotsista avasi multaisen arkun ja lähetti ekat siemenet!


Toivon itse onnistuneeni yhtä hyvin antamissani lahjoissa.
Omistani tykkään niin etten raaski ripotella niitä ympäri huushollia etten vaan unohda 
mitä kivaa olen saanut :)


Nyt keskitytään ihailemaan kuurankukkia kasvihuoneen ikkunoissa 
ja nautitaan talven auringosta ja ulkoilusta!

Ladataan akkuja tulevaan vuoteen!
Sanna






SHARE:

11 kommenttia

  1. jes - niin ovat ihania! Ja pilkkikaverin vinkkinä meillä on aivan sama kulho samoilla sisuksilla meidän näyteikkunassa! Helmien helmi! Ja olet ollut muuten tavattoman kiltti, kun katselee näitä kuvia xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin joulun jälkeen että Pilkkikaveri oli innoillut siellä teillä! Saa pyytää poistumaan jos on häiriöksi :) Ainahan mä kilttinä...

      Poista
  2. Olet Sanna ollut kiltti :) Ihana tuo kulho! Enkä panisi pahakseni tuota huiviakaan :) Kiitos kuurankukista - kasvihuone näyttää niin kutsuvalta talvellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa jo olla vähän turhan kylmä kasvarissa mutta kevätaurinkoa odotellessa...

      Poista
  3. Voi miten kauniita kuvia <3
    Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12/29/2015

    Ihania!
    Hyvää Uutta Vuotta! Kiitos inspiroivasta blogivuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos itsellesi Camilla! STeillä on ollut melkoinen vuosi 2015, kiitos kun olet kuvittanut sen meille niin tavattoman kauniisti!

      Poista
  5. Kylläpä olet ollut kiltti kun näin ihania lahjoja sait :) Kulho on huippuhieno! Minäkin sain pikkujoululahjana narukeriä - joku ehkä olisi vähän ihmetellyt - minä olin oikein tyytyväinen :)
    Kivaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narukerät on ihan maailman parhaita lahjoja! Niillä on niin monta käyttöpaikkaa!

      Poista
  6. Ihania kuvia! Tuija

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig