perjantaina, syyskuuta 25, 2015

Keittiön vesihana ikkunan edessä, mahdottomuus?

Blogiyhteistyö: Meraki tuotesarja / Loviisan Aitta

5 vuotta keittiöremontista,
STILL HAPPY?


Meillä on siis tehty keittiön remontti 5 vuotta sitten ja 
(jos kissa saa nostaa oman häntänsä)
 voin sanoa että 
hyrisen tyytyväisyydestä vieläkin.

Pienestä faceliftauksesta kasvoi ihan kunniakas projekti jossa uusittiin 
kaikki pinnat, suurennettiin kulkuaukkoja, otettiin esiin tiiltä ja yksi ikkuna 
joka oli ollut piilossa seinän sisällä.

Sillälailla.

Tulipahan tehtyä.

(Saatan kirjoittaa koko hommasta lisää jonain päivänä...)

Yksi isoimmista haasteista oli toiveemme saada tiskiallas ikkunan eteen, 
niin että ikkuna on mahdollista avata aina halutessaan ja 
varsinkin kun ulkoa kuuluu vastustamattomasti "titityy".

Onneksi (tekisi mieleni sanoa luojan kiitos) 
Moralta löytyi hana jossa on alaskäännettävä vesiputki!
Hanan takana on nuppi josta painamalla se yksinkertaisesti vaan käännetään altaaseen.
Pelasti remontin, avioliiton ja ikkunankin oikealle paikalleen.
Piste.


Siinä se nyt on, meidän tippanokka :)

Mora keittiöhana

Tajusin kuvatessani
Loviisan Aitasta hankittua uutta Meraki tiskiaine & harjasettiä
etten ole esitellyt meidän keittiöhanaa koskaan blogissa vaikka 
tämä voi pelastaa monen muunkin avioliiton!


Niin että...
olis kiva kuulla onko teillä muilla ollut samanlaisia haaveita tiskaltaan ja ikkunan liitosta.
Ja onko siinä kariutunut haaveet vai liitto vai ei kumpikaan?
Ja miten olette ratkaisseet ongelman? 

Ulospäin aukeavilla ikkunoilla? 
Tarkalleen keskipuuhun sijoitetulla hanalla?
Kertokaa ihmeessä!


Mut hei, nämä kuvat otin alunperin esitelläkseni Loviisan Aitan uuden 

Ei taida enää olla paluuta Fairyyn... 
Onneksi käsitiskiainetta kuluu tänä päivänä niin vähän 
että raaskii panostaa tällaiseen kauniiseen pulloon.
Edellinen pumppupullokin kesti 1/2 vuotta!


Meraki tuotteet löydät myymälän lisäksi nyt myös 


Heissulivei, se on viikonloppu taas!
Rai Rai,
Sanna



*Pikkutalo sisustaa yhteistyössä Loviisan Aitan kanssa*








SHARE:

20 kommenttia

  1. Miten mahtava idea tuo hana! En ollenkaan ihmettele, että halusit altaan juuri tuohon. Ihana siinä tiskailla ja antaa katseen vaeltaa maisemissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ei käy kieltäminen. Ja varsinkin kun allekirjoittanut on intohimoinen tuulettaja...tästä on tullut pyyhkeitä perheeltä useasti...että mukamas varpaat palelee...tai jotain... :)

      Poista
  2. Loistava keksintö tuo hana! Ja oi kyllä, pelastit mun keittiösuunnitelmat!!! Koska uuteen kotiin haaveena on saada tiskiallas ikkunaa vasten :) kivaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jutta, pienet sille että löysit avun ;) odotan innolla lopputulosta!

      Poista
  3. pipsa-muori9/26/2015

    Nerokasta! Mistäs ostit tuon hanan? Meinaan,samalla valmistajalla saattais olla muitakin yhtä käytännönläheisiä vimpaimia. Ja kyllä ikkunan edessä on kiva keittiöpuuhastella,meillä on työpöytä ikkunan kohdalla ja pöydän alla tyhjä tila,niin voi muori siinä istuen seurata elämänmenoa:)(ei,en kyylää naapureita..mitä nyt vahingossa..joskus;) ) Lystikästä viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerokasta, samaa mieltä! Hana on Mora- merkkinen ja Turun keskustasta palvelevasta LVI-tarvike Oystä. Suosittelen, sieltä saa kivoja ratkaisuja ja asiakasta palvelee ammattitaitoinen Katja!

      Poista
    2. Ai juu Pipsa, meillä kyylätään oravia ja ohikulkijoita kun täältä pöheikön keskeltä ei näy muuta 😀

      Poista
  4. Juu on ollut haaveita sellasesta amerikkalaistyyppisestä keittiöstä, jossa iloinen kotiäiti leipoo ja tiskailee ja samalla ikkunasta katselee pihalla kirmaavia tenavia :D. Juu ei toteutunu. Jaa että miksei? No siksei, että keittiön ikkunan alareuna on niin matalalla, että olis pitäny vaihtaa ikkuna, tukkia alareunan jättämä tyhjä aukko, verhoilla se sisä- ja ulkopuolelta, vaihtaa sekä keittiön sisäpuoliset että talon ulkopuoliset materiaalit ja sillai :). Tai tiskata selkä kyyryssä matalammalla tasolla tai vaihtoehtoisesti vaihtaa siihen ulospäinaukeavaan ikkunaan :). Aidosti kateellinen siis olen tosta teidän hanaratkaisusta.

    Iloista loppuviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina voi voittaa Annukka! Meiltä puuttuu vielä se tiskaaja, pullat hoituu ;)

      Poista
  5. Oikein kauniin näköistä on! Sitä olen monesti ihmetellyt, että miten nuo työtasojen takana olevat ikkunat pysyvät edes jotensakin puhtaina, niitä kun ei voi samalla lailla rätillä huiskaista kuin altaan takana olevia kaakeleita. Meillä kun lähes päivittäin läträtään altaassa multajuuresten kanssa, niin kaakelit ovat myös aina sen näköiset :) Meillä ikkuna on ruokapöydän luona ja allas sitten sisäseinää vasten. Mutta kivahan se olisi ikkunan edessä puuhailla. Nyt tulee sitten touhuttua paljon tuon ruokapöydän ääressä, niin voi kurkistella samalla ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerttuli, nyt tulee lohdun sanoja ja karu totuus: Nuo ikkunat on jatkuvasti ihan soossissa ja täynnä tahroja! Sen kanssa elämiseen on kaksi vaihtoehtoa: joko jynssää koko ajan ikkunanpesuaineella ja talouspaperilla tai pistää aurinkolasit päähän. Päädyin jälkimmäiseen... ( tosin pesin tietenkin ikkunat ennen kuvauksia 😀) Mikä siinä onkin että joskus voi unohtua käsi poskella istumaan ikkunan eteen pitkäksi aikaa? Puhdistavaa, sanon minä!

      Poista
  6. Vautsi vau! Mun haave samanlaisesta toteutuksesta ei ottanut tuulta alleen... Ikkuna liian matalalla ja vesipiste kuusessa. Höh! Noo, ehkä joskus, jos muutetaan. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli vesipiste kuusessa mutta koska ihana Pilkkikaverini on ammatiltaan putkiasentaja, homma saatiin hoidettua. Ja kun ikkunakin tehtiin mittatilauksena...JES! Hyrisen edelleen...

      Poista
  7. Oi tästä tulee niin elävästi mieleen vuosi 1990.... Silloin "edellisessä elämässäni" halusin uuteen taloon tiskipöydän hanoineen keittiön ikkunan ääreen... Ei löytynyt ymmärrystä rakentajalta ei.... Toinen mitä halusin oli silityslauta, jonka saa esiin kaapista, joko kokoontaittuva tai suora... No ei tullut sitäkään... No eipä siitä sen enempää - ei tullut parisuhteestakaan sittemmin mitään ;) Onneksi!
    Ihana on tuo Moran hana - meillä on samanlainen - ei siis alaskääntyvä, mutta muuten tuo kaareva malli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reipasta! Joskus pitää vaihtaa hanan lisäksi myös asentajaa... Jep, unohdin sanoa että tuo Moran hana on loistava myös muilta ominaisuuksiltaan!

      Poista
  8. Kaunista ja aivan ihana tuo pieni pesuvati!
    Mahtaakohan tuota Meraki-sarjaa löytyä täältä Norjasta.....täytyy tutkia asia! Todella kivan näköiset keittiössä nuo Merakin tuotteet nimittäin. Itse en voi enää käsi-ihottuman vuoksi käyttää tavallisia kaupan tiskiaineita - ne ovat aivan myrkkyä :(

    Mukavaa viikkoa sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toi pesufati on ihan sydänkäpynen minunkin mielestäni! Koita ihmeessä jos Merakit sopis sulle, Loviisan Aitan nettikaupasta saa ja jos Norjaan suoraan haluat niin kannattaa kysyä meilillä heiltä miten onnistuu postitus...

      Poista
  9. Voi, minulle tulee vanhoja muistoja mieleen keittiönaltaasta ikkunan alla. Olen asunut joskus kauan sitten Irlannissa ja siellä katselin keittiön ikkunasta pihalle tiskatessani. Ei siellä noin hienoa hanaa ollut, mutta ikkuna oli sen verran korkealla, ettei hana mennyt sen eteen. Tykkäsin systeemistä kovasti, mutta eipä tullut ikkunaa tiskialtaan päälle täällä Suomen kodissa.
    Kauniita syyspäiviä toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas, kuulostaa ihanalta! Irlannin nummet näköalana hoitui varmaan tiskitkin leikiten! Sinne myös ihanan kirpeitä päiviä, Tuulia!

      Poista
  10. Johanna7/20/2017

    Hei, kaunis hana! Liikkuuko se myös sivuttaissuunnassa, eli toimisiko se kaksialtaisessa keittiössä?
    Aurinkoista kesää,

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig