Mitäs jos mekin Tubetetaan vähän?


Jutun juonena oli viihdyttää teitä vielä kerran pienellä sadonkorjuu-kattaus-hässäkkä
slideshowlla,
jonka jakaminen  eri some- kanavissa liittyy vahvasti myös huomiseen koulupäivääni 
Intoo-koulutuksen naisten rautaisessa otteessa.

Ensin annetaan ääni yhdelle upeimmista,
Shirley Bassey, olkaa hyvä.



Olen tottavie keväästä asti istunut koulun penkillä ja opiskellut sähköisen markkinoinnin,
verkkokaupan ja nettimyynnin toteutusta ja huomenna homma jatkuu.
Syksyn kuluessa uudet opit alkavat näkyä myös täällä blogissa,
monipuolisempaa tarinan kerrontaa siis luvassa.

Pyysin Intoo- koulutuksen upeita naisia, Saria ja Maaritia kertomaan omasta visiostaan,
keväällä aloitetusta yrityksestä ja tunnelmista sen ympärillä.
Kahden aikuisen naisen unelmasta joka sai siivet.

-------------------------

Intoo yrittäjätarina -­ rohkea hyppy tuntemattomaan kannatti!


Ajatus yrittäjyydestä ja idea omasta koulutusfirmasta oli kytenyt meidän ajatuksissamme jo pitkään. Yrittäjäksi ryhtymiseen on aina sekä veto‐ että työntötekijöitä. Lopullinen päätös meillä tapahtui helmikuussa 2015, jolloin irtisanouduimme pitkistä työsuhteistamme aikuiskoulutuskeskuksen asiantuntijatehtävistä (Sari 12 vuotta ja Maarit 10 vuotta). Olimme yhdessä työparina vastanneet yrityskoulutuksista ja yrityksille tarjottavista palveluista, eli asiakaspotentiaali oli meille tuttu. Olemme molemmat myös kouluttaneet monia vuosia ja tiesimme, että sen me osaamme erinomaisesti. Pedagoginen pätevyys yhdistettynä vahvaan ammatilliseen osaamiseen – meillä on luja luottamus itsemme ja toisiimme. Hyppy tuntemattomaan -­‐ ja matka yrittäjäksi alkoi! 

Päivääkään ei ole kaduttanut. Koko kevät 2015 on painettu aikamoista haipakkaa, eli mitään
lepokotimeininkiä tämä ei ole ollut. Olemme ideoineet koulutuksiin ajankohtaisia sisältöjä ja uudenlaisia toteutustapoja. OnLine-­‐koulutusten ja videoiden merkitys tulee jatkossa kasvamaan. Vastaanotto sekä asiakkaiden, että tärkeiden yhteistyökumppaneiden suunnalta on ollut erinomainen. Toiminta-­‐ajatuksemme on aidosti auttaa pienyrittäjiä. Tunnemme pienyritysten kompastuskivet – ne ovat markkinointi, myynti ja taloudenhallinta. 

Meidän tarjoamilla digimarkkinointi-­ ja verkkokauppakoulutuksilla on nyt kysyntää. Koulutuksen avulla yrittäjä oppii itse käyttämään nykyaikaisia digitaalisia markkinointikanavia.  Käytännönläheisessä Workshop-­‐koulutuksessa kukin osallistuja toteuttaa oman yrityksensä markkinointia ohjatusti, esimerkiksi Googlessa tai Facebookissa. Vaikka yrittäjä ei jatkossa toteuttaisikaan digimarkkinointia itse, hän on ainakin parempi ostaja – eikä enää ”Goolge-­‐myyntimiesten” armoilla.

Parasta yrittäjyydessä on ollut oman ajattelun vapaus. Mikä vain on mahdollista – aivot raksuttavat lähes joka hetki miettien uusia bisnesmahdollisuuksia. Eräs uusi, kansainvälinen verkkokauppaidea on jo työn alla, jota lähdemme toteuttamaan syksyllä 2015, koulutustoiminnan ohessa. Yrittäjänä myös ajankäyttö on vapaata, vaikka tietysti sovitut asiat sitovat. Useita asioita voi kuitenkin tehdä vapaasti, ilman aika-­‐ tai paikkavaatimusta. Joskus inspiraatio voi iskeä vaikka keskellä yötä. Tai jos kalenterissa ei ole varauksia, voi mennä keskellä päivää metsään kävelemään. Kun yhteydet toimivat, työtä voi tehdä vaikka mökkilaiturilla istuen. Emme ole elämäntapayrittäjiä, vaan haluamme toteuttaa 
kannattavaa liiketoimintaa ja menestyä.

Olemme saaneet yrityksen nopeasti pyörimään. Enää ei pelota. Sovittuja koulutuksia on jo yli vuodeksi eteenpäin. Panostamme paljon omaan markkinointiimme ja myyntiin. Olemme jalkautuneet itse rohkeasti yrittäjien luo, keskustelemaan ja myymään. Se on ollut erittäin antoisaa. Olemme myös verkostoituneet, sillä se on meidän kaltaiselle pienyritykselle ihan välttämätöntä. Tarvitsemme yhteistyökumppaneita ja asiantuntijoita ympärillemme. 
Muita kuuntelemalla saa aina innostusta ja ideoita omaan työhön.

Aika näyttää, mihin saakka meidän siivet kantaa!


Intoilijat Sari Jokinen ja Maarit Fellman


Maaritin ja Sarin takit löytyvät Peiserin valikoimista.
Kysy lisää: myynti@peiser.fi


------------------------

Intoudutaan tästä tarinasta!
Sanna

CONVERSATION

4 kommenttia:

  1. Hatunnosto rohkeudelle! Jos tietää, mitä osaa ja uskoo unelmiinsa, mikä vain on mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin komeeta meininkiä ettei pysy hattu päässä millään!

      Poista
  2. Kadehdittavaa Intoa ja rohkeutta. Ihanaa kun joku uskaltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ja millä ammattitaidolla! Näistä koulutuksista on ollut niin paljon hyötyä!!!

      Poista