sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2015

Pakkasta puutarhassa

Viikolla on ollut kova kiirus saada kesän makuja myös pakkaseen.
Riesana ainaiset sadekuurot ja Paasosen Seijan pelottelut tulevasta myrskystä.

Onneksi on loma ja voi ajoittaa yrttien ym. keräämiset päivän kuiviin hetkiin.
...ja onneksi Pilkkikaveri ei ollut näkemässä kuinka rouvansa kuvaa
innoissaan tillinippuja...


Tästä porukasta päätyi pakkaseen lehtikaali, basilika, sileälehtinen persilja, 
tillit ja osa mansikoista (suurin osa meni parempiin suihin :).
Tomaattien aika on sitten vähän myöhemmin, nämä päätyi vielä aamiaispöytään.

Pääkokki reklamoi viime talvena että sileälehtinen persilja ei ole 
hyvää enää keväämmällä kun se on ollut pakastepussissa ja itse olen samaa mieltä tillistä.
Niinpä päätin tällä kertaa pakastaa nekin pakasterasioissa josta on ehkä helpompi ottaa pieni nippu mausteeksi kun tarvitsee.

Mansikat ja lehtikaalit on parhaita smoothie-aineksia ja nuo pienet 
0,3 litran astiat vallan mainion kokoisia kerta-annoksiin.
Kaikki pakasterasiat ovat Orthexin avainlipputuotteita.


Kyllä perunakin voi olla kaunis!
Vielä on se aika että kun perunan ottaa maasta, ei tarvitse kuin huuhtaista ja ne näyttävät tällaisilta.
Niin hyvää!


3 minuutin kiehautus, jäähdytys ja tillien kanssa pakastimeen odottamaan jouluaattoa.
Tästä on puhuttu jo monesti!


Kumpa voisin pakastaa oman puutarhan kukkakimppuja!!!


Ihanaa sunnuntaita, tasapuolisesti lomalaisille ja työläisille :)
Sanna





*Pakastusrasiat saatu blogiyhteistyöstä Orthexin kanssa*

SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihania kuvia blogissasi <3 ... ja se on oman maan antimet suuhun & pakkaseen nam nam!!

    VastaaPoista
  2. Oman puutarhan sato (vaikka olisi vähäistäkin kuten allekirjoittaneella, -ei niin vihreäpeukalolla) on ihan parasta!☺

    VastaaPoista
  3. Oman maan antimet on ihan parhaita. Meidän pihalla kasvaa vain mansikoita ja ne menee suoraan parempiin suihin. Tänä kesänä on satanut niin paljon, että osa mansikoista mätäni ennen kun niitä ehti edes poimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut hei, suoraan pensaasta suuhun on ihanan makuista ja taatusti tuoretta! Mä tein jossain vaiheessa niin että harvensin lehtiä ympäriltä rankalla kädellä kun kaikki uhkas homehtua. Auttoi!

      Poista
  4. Pipsa-muori7/26/2015

    Kyllä,peruna on kaunis, tuttu ja uskollinen,turvallinen,lohdullinen..(vrt.esim.riisinjyvään;) ja tottakai aina maistuva. Ja kehäkukkia vois luonnehtia miltei samoin,paitsi,että kuten joskus alkukesästä tuli mainittua:Kehiksiä ei voi olla koskaan liikaa<3 Kivaa sunnuntain ja loman jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehiksiä ei voi koskaan olla liikaa, totta! Ja meillä nauretaan sitä että äippä rakastaa perunoita...niin tekee!

      Poista
  5. Voi vitsi, meillä pitäisi tehdä sama juttu! Yrttilava on oikein ryöhähtänyt täyteen loistoonsa. Ehkäpä huomenna teen tuon saman... Minä en tiennyt, että perunoit voi noin pakastaa. Olen aina kuvitellut, että vetistyvät pakkasessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Krisse jos nappasit perunavinkin. Muista mua sitten joulupöydässä :)

      Poista
  6. En ole tiennytkään, että salaattia voi pakastaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota viherkaalia voi, perus salaatista en tiedä...

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig