keskiviikkona, elokuuta 28, 2013

Mitä teit viime syksynä?

Oikeasti, muistatko mitäs teit viime syksynä 
tähän samaan aikaan?

Minä muistan, kiitos blogiarkiston.

Ajatus tähän postaukseen lähti 
kevyestä sanailusta Herra E:n kanssa,
sunnuntaiaamuna klo 6.45,
sängyn pohjalla...älkää kysykö enempää...

Keskustelu kävi suunnilleen näin:
Rva: Ihanaa kun on kaunis aamu eikä tarvitse rynnätä maalaamaan ikkunanpokia 
tai lautoja Lippakioskia varten niinkuin viime vuonna.
Hra E: Miten niin, sehän oli jo harjakorkeudessa elokuun lopussa ja tais olla enää kattoa vailla.
Rva: Hetki pieni (kaivaen taiainomaisesti Ipadin tyynyn alta),
tarkistetaan asia.
Hra E: Onks sulla joku teinikalenteri tyynyn alla ?!?!?!
Rva: Juu, melkein. Sen nimi on Pikkutalon elämää, herraseni.

Niin kaivettiin blogista elokuu esiin.
Ei oltu vielä harjakorkeudessa viime vuonna.
Meni koko syksy kuraleikeissä
mutta lopputulos on sen arvoinen!

Tässä kuvina muistoja viime vuodelta, elokuun viimeisistä päivistä ;)


Satoja metrejä tuli maalattua...


Valmista ei ollut kun kynnystralli :)


Voi morjens tätä näkyä!



Herra ehti piipahtamaan sienimetsässäkin elokuun lopulla,
luoja ties missä välissä ?


Mutta voih, onpas loppukesä ollut kaunis!
Tunnustan, ilman blogia en olis muistanut minäkään...
mutta älkää kertoko Herra E:lle ;)

Niin... mitä sinä muistat viime syksynä tehneesi ja
mitä teit oikeasti?

Pirteää loppuviikkoa!
Sanna

ps. Kurkistin samantien edellisvuoteen ja silloin oltiin elokuun lopulla 
työn merkeissä täällä!
Olin ihan unohtanut koko Turun Tall Ship´s Regatan vuonna 2011.
Huikea tapahtuma!






SHARE:

8 kommenttia

  1. Olipa hauska, piti tarttua heti kiinni muistiin (eli blogiin). Kirjoitinkin asiasta jo täällä: http://hexunblogi.blogspot.fi/2013/08/ai-mitako-tein-viime-syksyna.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Helinä tarttui mun jutunaiheeseeni :) Feel free kaikki muutkin jos löytyy muisteltavaa !!!!

      Poista
  2. Jaa-a, viimevuonna vastaavana päivänä meillä oli sadesumuinen päivä ja leivoin sitten pullaa, kiitos kalenterini, tiedän mitä tein silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Eläköön vanhat kunnon kalenterit :) Niin minäkin kirjaan aina kaikki yksityisemmät kesän kohokohdat ja hurjat suunnitelmat "Paljain jaloin Mummojen puutarhassa"- kalenteriin :)

      Sitä sitten luen ja hämmästelen vuosia taaksepäin. Joskus toteutuvat, joskus eivät, nuo suunnitelmat meinaan.

      Poista
  3. Täytyypä sanoa, että kahden vuoden takainen elokuu ainakin meni Lillan pihahommissa, heinäkuussa ostin mökin ja sen kimpussa meni loppuloma, elokuussa voiton puolella....viime elokuu onkin kinkkisempi....omppuloisia ei ainakaan tullut, mitä peeveliä mä oikein olen tehnyt?? Maannut sohvalla?

    Miks minust tuntuu että tuo Lippis on ollut AINA? Se on vaan vissiin niin ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se on ollukkin, mun päässä meinaan 20 vuotta :) Ja ny se pääsi/löysi ulos viime syksynä!

      Poista
  4. Onko noistakin kuvista jo vuosi!?? Olen ollut lippakipsan mukana siis ihan alkumetreiltä asti, muistan koko stoorin kuin omani;) Kutsua tosin odottelen aina vaan;)

    VastaaPoista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig